Vattenfall Eliittikisojen pääpotti Lavern Spencerlle

Vattenfall Eliittikisojen pääpotti Lavern Spencerlle

St Lucian korkeushyppääjä Lavern Spencer nappasi Vattenfall Eliittikisojen kokonaiskilpailun voitosta 30 000 euron jättipotin. Tanskalainen pituushyppääjä Morten Jensen ja seiväshyppääjä Eemeli Salomäki kiilasivat myös kokonaiskilpailun kärkikolmikkoon.



Spencer rikastui muhkeat 30 000 euroa sillä, että jaksoi kiertää pitkin Suomea Vattenfall Eliittikisoissa. Kun Trinidad & Tobagon Josanne Lucas ei pystynyt juoksemaan Joensuussa 400 metrin aidoissa, ja Zürichin pikaviestissä takareisivamman saanut Jamaikan Steve Mullings joutui katselemaan muiden taistelua pääpalkinnosta katsomon puolelta, Spencerin tiellle jäi enää Tommi Evilä.


Spencer hoiteli Joensuussa oman osuutensa itselleen erittäin vaisulla tuloksella 182, mutta Evilä jäi kolmanneksi myötätuulituloksella 783. Voiton vei Tanskan Morten Jensen, jonka toisen kierroksen hyppy 810 näytti päivänselvästi yliastutulta, mutta mitattiin.

Evilän päänahan nappasi myös nuori Roni Ollikainen, joka paukautti viimeisellään 786. Valitettavasti tuulimittari näytti hänellekin liian kovia lukemia. Samalla hän pudotti Evilän kokonaiskilpailun kärkikolmikosta. Se sinetöityi sillä, että Eemeli Salomäki voitti seipään sivuvastaisessa tuulessa 535:llä ja otti kolmosrahat. Spencerille 40 pinnaa ja Jensenille sekä ennätyksestään 561 kolmesti yrittäneelle Salomäelle 38 tulosvertailun kallistuttua tanskalaisen hyväksi. Evilä sijoittui 37 pisteellään neloseksi ennen keihäsmiehiä Antti Ruuskasta ja Harri Haataista.


Jensenin paremmuudesta pituuskilvassa ei jäänyt epäselvyyttä, sillä hän ponnisti myös 805 ja 791.

- Yksi pykälä puuttuu tekemisestä ihan tyystin, ja se vie muutaman prosentin pois tuloksesta. Kausi on ollut pitkä, enkä ole yksinkertaisesti palautunut paljosta matkustelusta. En mieti maallisia asioita eli rahaa niinkään, vaan enemmänki sitä, miksen ole palautunut, Evilä ihmetteli.

- Täytyy panna tiukkaan mietintään, ilmestynkö Ruotsi-otteluun vai en, kun ei kahden viikon lepäämiselläkään pysty kuin tällaiseen hyvään perustekemiseen, hän jatkoi.

- Olen todella onnellinen kokonaisvoitostani, mutten missään tapauksessa tulokseeni. Tarkoitukseni on vielä tänä kesänä osallistua kansainvälisiin kilpailuihin, ja uskon tekeväni niissä kovan tuloksen, Spencer sanoi.

Gatlin juoksi alkuerän tuulessa 10,19

USA:n kohusprintteri, Ateenan olympiavoittaja ja Helsingin maailmanmestari. Justin Gatlin jatkoi paluutaan kilparadoille voittoisasti 100 metrillä. Finaalissa vastatuuli puhalsi 2,0 metriä sekunnissa, joten voittoaika jäi 10,28:ksi.

Gatlinin maanmies Rubin Williams sijoittui toiseksi juostuaan 10,40, ja Jonathan Åstrand nappasi kolmossijan 10,59:llä. Alkuerissä Gatlin pyyhkäisi takasuoralla 10,19, ja samassa erässä Åstrand paineli 10,38, mutta 2,3 sekuntimetrin myötätuuli esti tulosten tilastokelpoisuuden.


- Olin kovasti pettynyt, koska en päässyt juoksemaan Mullingsia vastaan. Alkueräjuoksu oli ihan ok, koska en pannut kaikkeani peliin, eikä finaalissa voinut tuollaiseen tuuleen tehdä kunnon aikaa, Gatlin huomautti.

- Uusi juoksutekniikkani ei vielä toimi kunnolla, mutta loppukauden tavoitteenani on parannella vielä aikojani. Paluu ei ole ollut helppo fyysisesti eikä henkisesti, koska minun on pitänyt keskittyä moneen uuteen asiaan, Gatlin myönsi.

Antti Korkealaakson loppuveto 110 metrin aidoissa oli niin väkevä, että hän paransi ennätystään 0,05 sekuntia aikaan 13,83, vaikka jäi juoksun viimeiseksi. Voiton vei USA:n Ryan Fontenot ennätyksellään 13,48.

Matti Välimäki olisi tarvinnut 400 metrin loppusuoralla kovempaa vastusta, mutta kello pysähtyi kuitenkin erinomaiseen aikaan 46,92. Santeri Tukia, Visa Hongisto ja Gustav Kilingstedt venyivät myös kauden parhaisiinsa 48 sekunnin hitaammalla puolen.

- Tuntui todella hyvältä, ja ensi perjantaina mennään Ruotsi-ottelussa 46 ja 46,50:n väliin, ja koetetaan voittaa Johan Wissman. Kovemassa vauhdissa oltiin kuin Kajaanin Kalevan kisoissa, mutta etusuoralle olisin tarvinnut jonkun vielä, Välimäki sanoi.

Menjolla upea soolo mailillakin

Turussa 13 minuuttia alittanut Kenian Josephat Menjo hurjasteli jälleen upean soolon - nyt mailin aikaan 3.53,62. Hänen lisäkseen vain Uuden-Seelannin Adrian Blincoe alitti neljän minuutin rajan, mutta Niclas Sandells paransi ennätyksensä lukemiin 4.00,38 sijoittuen 4:nneksi.


Jelena Jaakkolan keihäskausi on ollut kaikkea muuta kuin loistokas, mutta nyt hän repäisi viimeisellään 55,03 ja voitti, kun Oona Sormusen kuudes heitto kantoi vain 54,75.

(Teksti: Antti-Pekka Sonninen. Kuvat: Paula Noronen)


Tulokset: Vattenfall Eliittikisat 21.8. Joensuu 

Loppupisteet: Vattenfall Eliittikisat 2010