Evilä, Thorkildsen ja Korpela loistivat Kuortaneen Vattenfall Eliittikisoissa
Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä palasi miesten pituushypyn kotimaan tilastoykköseksi tuloksella 798. Hän ylitti Helsingin EM-kilpailujen A-rajan kolmella sentillä, mutta jäi Daegun MM-kilpailujen B-rajasta vielä 12 senttiä. Evilä leiskautti voittotuloksensa toisella kierroksella aivan tyynessä säässä. Hänen sarjansa oli ilahduttavan tasainen: 798-786-792-796. Evilä astui ensimmäisen ja neljännen hyppynsä yli.
Eteläafrikkalainen junioreiden maailmanmestari Luvo Manyonga saksasi viimeisellä kierroksella kahden sentin päähän Evilästä. Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen lensi viimeisellä kierroksella 2,8 sekuntimetrin myötätuulen avittamana kolmanneksi tuloksella 779.
Ennen Kuortaneen-kilpailua tilastoykkösenä ollut Lohtajan Veikkojen Mikko Kivinen hyppäsi viidenneksi tuloksella 767. Lappeenrannan Urheilu-Miesten Juho-Matti Pimiä hyppäsi hänkin hyvin 760. Barcelonan EM-kilpailujen kovatasoisessa karsinnassa finaalista niukasti karsiutunut Nokian Urheilijoiden Otto Kilpi avasi kautensa tuloksella 721.
Kuortaneella kilpailtiin 15 asteen lämpötilassa enimmäkseen kosteassa säässä, mutta miesten pituushyppy päästiin kilpailemaan kuivassa kelissä.
Ari Mannio keihään paras suomalainen
Andreas Thorkildsen voitti keihäänheiton kilpailun viimeisellä heitolla 84,33. Tulostaso jäi sateen liukastamalla heittopaikalla muutoin kehnoksi. Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio kiskaisi toiseksi tuloksella 79,60 ja Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen kolmanneksi tuloksella 78,98.
Pakaravamman kanssa tuskaileva maailmanmestari Tero Pitkämäki joutui tyytymään tulokseen 77,05. Hän oli edellisen kerran jäänyt kilpailussa alle 80 metrin karsintakilpailuita lukuun ottamatta Monte Carlossa 19.9.2004. Pekingin olympiakisoissa neljänneksi sijoittunut Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpää jäi ilman tulosta.
Latvialainen junioreiden maailmanennätysmies Zigismunds Sirmais heitti vain 75,38 ja tshekkiläinen Vitezslav Vezely jäi tuloksella 73,24 ennätyksestään 13 metriä. Lapinlahden Vedon 22-vuotias Sampo Lehtola ylitti tuloksella 75,77 nuorten EM-rajan neljällä metrillä.
Korpela heitti hyvän sarjan
Soinin Sisun Merja Korpela voitti naisten moukarinheiton Daegun B-rajan ylittävällä ja kauden kotimaisella kärkituloksella 69,30. Hän jäi ennätyksestään 26 senttiä ja Mia Strömmerin nimissä olevasta Suomen ennätyksestäkin vain 33 senttiä. Korpela puhkaisi samalla Helsingin A-rajan lähes metrillä. Korpelan linkosi tasaisen sarjan: 68,51-67,40-69,30-68,06-68,10. Hänen viides heittonsa oli mitätön.
Ukrainalainen Natalia Zolotuhina heitti viimeisellä kierroksella 68,36. IF Nykarlebynejdenin Lena Solvin heitti 64,50, joka on sama kuin Helsingin B-raja. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä ja Kokkolan Veikkojen Johanna Salmela heittivät ennätyksensä 62,67 ja 60,88. Kumpikin 20-vuotias heittäjätär ylitti 22-vuotiaiden EM-rajan. Penttilä on Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemäntenä. Savonlinnan Riennon Hannele Kuutti heitti hienosti ennätyksensä tuntumaan 60,44.
Keskisalo juoksi Daegun B-rajan
Joensuun Katajan Jukka Keskisalo voitti miesten 3 000 metrin estejuoksun kauden kotimaisella kärkiajalla ja Daegun B-rajan alittavalla ajalla 8.29,47. Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanaho juoksi Keskisalon vanavedessä ajan 8.32,03.
Hän jäi Daegun B-rajasta harmittavasti vaivaiset kolme sekunnin sadasosaa, mutta alitti Helsingin A-rajan kolmella sekunnilla. Ukonmaanaho paransi Barcelonan EM-kilpailuissa juoksemaansa ennätystä sekunnilla. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki juoksi neljänneksi ajalla 8.45,29. Suomalaisten väliin kolmanneksi kiri valkovenäläinen Ilia Slavenski ajalla 8.40,87.
Venäläinen Andrei Olshanski veti jäniksenä puoleen matkaan asti, jonka jälkeen keulaan siirtyi Keskisalo. Slvavenski ja Harjamäki putosivat Keskisalon ja Ukonmaanahon kyydistä kaksi kierrosta ennen maalia. Keskisalo karkasi Ukonmaanaholta takasuoralla kuivaesteen jälkeen.
Seppänen moukaroi Daegun B-rajan
Porin Pyrinnön Tuomas Seppänen voitti miesten moukarinheiton kauden kotimaisella kärkituloksella, uudella ennätyksellään ja Daegun B-rajan ylittävällä tuloksella 75,31. Hän ylitti aikaisemman ennätyksensä 74,84 myös toiseksi pisimmällä heitolla, joka kantoi 74,86. Aiempi kärkitulos 75,14 oli Olli-Pekka Karjalaisen nimissä. Karjalainen ei selkävaivojen takia pystynyt osallistumaan kilpailuun.
Tadzikistanilainen Dilshod Nazarov heitti toiseksi tuloksella 74,71. IF Vomin David Söderberg heitti 72,63. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Arno Laitinen heitti ennätyksensä 72,63. Söderberg ja Laitinen ylittivät Helsingin B-rajan.
Åstrand viiletti kovan ajan
IF Kraftin Jonathan Åstrand voitti miesten 200 metriä olosuhteisiin nähden erinomaisella ajalla 20,85. Åstrand kaartui tyynessä ja viileässä kelissä kaarteesta ensimmäisenä suoralle ja jätti muut kuin seisomaan. Åstrandin aika alittaa Helsingin A-rajan. Eteläafrikkalainen Shaun de Jager juoksi toiseksi ajalla 21,72. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petteri Monni oli toiseksi nopein suomalainen ajalla 21,91. Tampereen Pyrinnön 18-vuotias Jani Koskela alensi ulkorataennätystään lukemiin 22,16.
Someron Esan Minna Nikkanen ylitti naisten seiväshypyssä rimaa hipoen 430,mutta 438 oli tällä kertaa liikaa. Tulos on kuitenkin ulkoratakauden kotimainen kärkitulos. Venäläinen Aleksandra Kiriashova voitti tuloksella 438. Kokkolan Veikkojen Jatta Salmela taivutti kolmanneksi tuloksella 370. Nikkanen hyppäsi maaliskuussa Pariisissa EM-hallikilpailuissa Suomen ennätyksen 460 sijoittuessaan neljänneksi.
Granlund juoksi kauden kärkiajan
IK Falkenin Tommy Granlund sijoittui miesten 800 metrillä neljänneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 1.49,09. Hän jäi ennätyksestään vain 0,23 sekuntia. Kilpailussa haettiin tuntumaa syksyn Ruotsi-otteluun. Ruotsalainen Joni Jaako voitti ajalla 1.48,08 ja hänen maanmiehensä Tobias Ekhamre tuli kolmanneksi ajalla 1.48,42.
Toiseksi paras suomalainen, Pyhäjärven Pohdin Rami Oravakangas juoksi ajan 1.53,51. Kenialainen Willy Rotich veti ensimmäiset 600 metriä jäniksenä hyvää vauhtia. Granlund oli siinä vaiheessa aivan kärjen takana, mutta voimat eivät riittäneet viimeisellä 200 metrillä voittotaisteluun.
Porin Yleisurheilun 18-vuotias Nooralotta Neziri voitti naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 13,49. Hän alitti junioreiden EM-rajan roimasti 0,8 sekunnilla. Neziri johti juoksua lähdöstä maaliin eikä kolhinut matkalla yhteenkään aitaan. Viipurin Urheilijoiden Annimari Korte aitoi kolmanneksi ajalla 13,77. Turun Urheiluliiton 21-vuotias Laura Ahola aitoi viidenneksi ennätyksellään 13,85, joka on täsmälleen sama kuin 22-vuotiaiden EM-kilpailujen tulosraja. Hallitseva Suomen mestari, Aavasaksan Urheilijoiden Ida Aidanpää juoksi ajan 13,97.
Häggblom avasi kautensa voitolla
Liedon Parman 22-vuotias Maiju Mattila voitti naisten korkeushypyn kauden kotimaisella kärkituloksella 182. Hän ylitti samalla nuorten EM-rajan kahdella sentillä. Mattila ylitti 182 ensimmäisellä hypyllä. Tampereen Pyrinnön Tiina Hakanen ja Lapuan Virkiän Elina Smolander ylittivät 178.
Kautensa aloittanut hallitseva Suomen mestari, Vasa IS:n Robert Häggblom voitti miesten kuulantyönnön tuloksella 18,08. Hänen toiseksi pisin työntönsä kantoi 18,03. Häggblom astui muut neljä työntöään yli. Pyörähdystyyliä käyttävä Häggblom työnsi neljä vuotta sitten ennätyksekseen 20,53.
IF Raseborgin 22-vuotias Tomas Söderlund sijoittui toiseksi tuloksella 17,85. Pakittamalla työntävä Söderlund on ylittänyt nuorten EM-rajan 17,40 jokaisessa vuoden 11 kilpailussaan. Suomen Urheiluliiton lajivalmentaja ja Söderlundin henkilökohtainen valmentaja Conny Karlsson pukkasi kolmanneksi tuloksella 17,39.
Korkealaakso nopein suomalainen aituri
Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Antti Korkealaakso sijoittui miesten 110 metrin aitajuoksussa toiseksi kauden kotimaisella kärkiajalla 14,12. Hän päihitti kolmanneksi jääneen ruotsalaisen olympiafinalistin Robert Kronbergin neljällä sadasosalla. Voittoon aitoi venäläinen Aidar Giliazov ajalla 14,07. Turun Urheiluliiton Jaakko Malmivirta aitoi uuden ennätyksensä 14,35, joka on sama kuin 22-vuotiaiden EM-raja.
Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemäntenä ajalla 13,65 oleva Turun Urheiluliiton Juha Sonck juoksi alkuerässä ajan 14,43, mutta ei osallistunut loppukilpailuun. Sisäratojen hallitseva Suomen mestari, Helsingin IFK:n Joona-Ville Heinä hylättiin alkuerässään vilppilähdön vuoksi.
Kuortaneen Kunnon 17-vuotias Anna Hämäläinen voitti naisten 200 metriä ajalla 24,27. Hän alitti 19-vuotiaien EM-rajan kolmella kymmenyksellä ja jäi 22-vuotiaiden EM-rajasta vain kaksi sadasosaa. Hämäläisen ennätys on 23,96. Hänet on valittu Suomen joukkueeseen kahden viikon päästä Ranskassa alkaviin 17-vuotiaiden MM-kilpailuihin. Toiseksi pinkoi Joensuun Katajan Noora Hämäläinen ajalla 24,91 ja kolmanneksi Lahden Ahkeran Tiina Leppäkoski ajalla 24,93.
Lehtinen kukisti Selveniuksen
Turun Urheiluliiton Johanna Lehtinen juoksi naisten 800 metrillä rankassa vesisateessa neljänneksi ajalla 2.07,64. Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selvenius juoksi ajan 2.08,06. Valkovenäläinen Natalia Kareivo voitti ajalla 2.04,71, joka on hieman nopeampi kuin Karin Storbackan nimissä oleva kauden kotimainen kärkiaika.
Toiseksi juoksi valkovenäläinen Marina Arzamasava ajallla 2.04,95 ja kolmanneksi ukrainalainen Anastasia Tkatchuk ajalla 2.05,09. Lehtinen jäi kärkikolmikon vauhdista 500 metrin paikkeilla.
Heinäveden Yleisurheilijoiden Ville Mylläri pomppi miesten kolmiloikassa toiseksi tuloksella 15,12. Ghanalainen Martin Etsey voitti tuloksella 15,15. Leppävaaran Sisun Janne Harju loikki kolmanneksi tuloksella 15,08. Harju voitti kolmiloikan Suomen mestaruuden vuonna 2004.
Norjalainen Stine Tomb voitti naisten 400 metrin aitajuoksun ajalla 57,41. Suodenniemen Urheilijoiden Jenniina Halkoaho sijoittui ainoana suomalaisena toiseksi ajalla 60,60. Kalevan kisoissa kaksi hopeaa aidatulla ratakierroksella voittanut Halkoaho on juossut ennätyksensä 59,36 hallissa.
Oulun Pyrinnön Minna-Maria Kangas voitti naisten 3 000 metriä ennätyksellään 9.38,57. Hänen seurakaverinsa Elina Lindgren juoksi toiseksi ajalla 9.39,97.
(Jyrki Repola.)
KUORTANE 25.6.2011 Vattenfall Eliittikisat 2/5
Miehet,
200 m (+0,2): 1) Jonathan Åstrand NärpKr 20,85 (Helsingin A-raja) , 2) Shaun de Jager Etelä-Afrikka (RSA) 21,72, 3) Petteri Monni JKU 21,91, 4) Santeri Tukia VilppVei 21,92, 5) Hannu Hämäläinen VU 22,01, 6) Risto Silventoinen HIFK 22,20. - B-erä (0,0): 1) Sibusiso Sishi Etelä-Afrikka (RSA) 22,03, 2) Jani Koskela TP 22,16, 3) Samuli Lehtinen LA 22,34, 4) Ville Wendelin TuUL 22,40.
800 m: 1) Joni Jaako Ruotsi (SWE) 1.48,05, 2) Vitali Kozlov Liettua (LTU) 1.48,35, 3) Tobias Ekhamre Ruotsi (SWE) 1.48,42, 4) Tommy Granlund PedersFa 1.49,09 (kkk), 5) Pavel Hvorostuhin Venäjä (RUS) 1.49,80, 6) Rami Oravakangas PyhäjärvPo 1.53,51, 7) Anders Lindahl KristinestLä 1.53,79, 8) Mikko Raittinen KurikRy 1.55,01, Willy Rotich TuUL (KEN) keskeytti (400 m 52,08).- B-erä: 1) Jari Räsänen PolvijU 1.54,27, 2) Jouko Juntunen TP 1.54,85, 3) Lauri Holappa OP 1.54,98
3000 m ej: 1) Jukka Keskisalo JoKa 8.29,47 (kkk & Daegun B-raja & Helsingin A-raja), 2) Janne Ukonmaanaho YlikiimNM 8.32,03 (Helsingin A-raja), 3) Ilja Slavenski Valko-Venäjä (BLR) 8.40,87, 4) Joonas Harjamäki SeinäjSU 8.45,29, 5) Rami Tuokko NaantLöy 9.07,54, 6) Marcus Hallbäck Ruotsi (SWE) 9.14,23, 7) Emil Blomberg Ruotsi (SWE) 9.14,49, 8) Teppo Syrjälä TeivoSt 9.18,01, 9) Jimmy Finnholm PedersFa 9.33,44, Andrei Olshanski Venäjä (RUS) keskeytti. - 1000 m Olshanski 2.51,62. 2000m Keskisalo 5.44,82 (osuus 1000-3000 m 5.37,85).
110 m aj (-0,2): 1) Aydar Giljazov Venäjä (RUS) 14,07, 2) Antti Korkealaakso SeinäjSU 14,12 (kkk), 3) Robert Kronberg Ruotsi (SWE) 14,16, 4) Jaakko Malmivirta TuUL 14,35 (22-v. EM-raja), 5) Louw Smith Etelä-Afrikka (RSA) 14,37, 6) Lassi Raunio TP 14,83, 7) Topias Filppu TuUL 14,90, Juha Sonck TuUL ei osallistunut finaaliin.
1. alkuerä (0,0): 1) Gilyazov 14,14, 2) Smith 14,31, 3) Filppu 14,79, 4) Juha-Matti Iso-Jaakkola LauttakLu 14,85, 5) Jere Lehto OP 14,91, Joona-Ville Heinä HIFK hylättiin vilppilähdön takia. - 2. alkuerä (0,0): 1) Kronberg 14,19, 2) Korkealaakso 14,27, 3) Sonck 14,43, 4) Malmivirta 14,47, 5) Raunio 14,83, 6) Otto Seppälä LamminpKo 15,00.
Pituus: 1) Tommi Evilä TP 798 (+0,1), (kkk & Helsingin A-raja), 2) Luvo Manyonga Etelä-Afrikka (RSA) 796 (+1,1), 3) Roni Ollikainen HKV 779 (+2,9), myös 758 (+1,8), 4) Janis Leitis Latvia (LAT) 772 (+0,4), 5) Mikko Kivinen LohtVei 767 (+1,3), 6) Juho-Matti Pimiä LUM 760 (+1,8), 7) Eero Haapala JalasjJa 738 (+0,6), 8) Arttu Halmela HonkajSU 722 (0,0), 9) Otto Kilpi NokU 721 (+0,7), 10) Nikita Lebedev Venäjä (RUS) 715 (-0,5), 11) Janne Etelämäki (19-v.) KuortKu 691 (-0,5). - Evilän sarja: (x, 798/+0,1, 786/-0,9, x, 792/+0,5, 796/+1,4). Ollikaisen sarja: (x, 758/+1,8, 754/-0,3, 750/+0,8, 700/-0,2, 779/+2,9).
3-loikka: 1) Martin Etsey Ghana (GHA) 15,15 (-0,8), 2) Ville Mylläri HeinävYU 15,12 (-0,4), 3) Janne Harju LeppävaarSi 15,08 (-0,8), 4) Tomi Litendahl ViitasVie 14,45 (-0,8), Juho Sanaslahti KaipVi & Samuli Pitkänen ÄänekU ilman tulosta.
Kuula: 1) Robert Häggblom VasaIS 18,08, 2) Tomas Söderlund IFRaseb 17,85 (22-v. EM-raja), 3) Conny Karlsson IFRaseb 17,39, 4) Jani Santala HimangU 17,07, 5) Hannu Jalonen ParkU 16,66, 6) Tuomas Martin TU-38 15,96.
Moukari: 1) Tuomas Seppänen PoPy 75,31 (kkk & Daegun B-raja & Helsingin A-raja), 2) Dilshod Nazarov Tadzhikistan (TJK) 74,71, 3) Dmitri Velikopolski Venäjä (RUS) 73,04, 4) David Söderberg IFVOM 72,63 (Helsingin B-raja), 5) Arno Laitinen JKU 72,37 (Helsingin B-raja), 6) Juha Kauppinen KangKi 70,85, 7) Joachim Koivu EsboIF 68,74. -Seppäsen sarja: (73,76, 75,31, 72,00, 74,35, 74,86, 74,82). Söderbergin sarja: (x, 72,47, x, 72,45, 72,09, 72,63).
Keihäs: 1) Andreas Thorkildsen Norja (NOR) 84,33, 2) Ari Mannio LehtimJy 79,60 (Daegun B-raja & Helsingin B-raja), 3) Antti Ruuskanen PielavSa 78,98 (Helsingin B-raja), 4) Gabriel Wallin Ruosti (SWE) 78,76, 5) Tero Pitkämäki SeinäjSU 77,05, 6) Sampo Lehtola LapinlVe 75,77 (22-v. EM-raja), 7) Harri Haatainen LapuanVi 75,48, 8) Mika Aalto RuovRy 75,47, 9) Zigismunds Sirmais Latvia (LAT) 75,38, 10) Vitězslav Veselý Tšekki (CZE) 73,24, Tero Järvenpää TP & Jakub Vadlejch Tšekki (CZE) ilman tulosta. - Thorkildsenin sarja: (82,65, x, x, 82,36, 78,18, 84,33). Mannion sarja: (x, 79,60, 78,11, x, x, x). Ruuskasen sarja: (75,13, 75,36, 78,98, x, x, 76,03). Pitkämäen sarja: (x, 77,05, 73,67, x, 74,88, 75,99).
Naiset,
200 m: 1) Anna Hämäläinen KuortKu 24,27 (19-v. EM-raja), 2) Noora Hämäläinen JoKa 24,91, 3) Tiina Leppäkoski LA 24,93, 4) Nelli Toivo ToijVau 25,04. - B-erä (-0,3): 1) Aino Paunonen TuUL 25,29, 2) Jasmina Viitala HIFK 25,43, 3) Maiju Pokkinen TP 25,87.
800 m: 1) Natalia Koreivo Valko-Venäjä (BLR) 2.04,71, 2) Marina Arzamasava Valko-Venäjä (BLR) 2.04,95, 3) Anastasia Tkatshuk Ukraina (UKR) 2.05,09, 4) Johanna Lehtinen JoKa 2.07,64, 5) Suvi Selvenius HKV 2.08,06, 6) Heidi Eriksson IFNykarl 2.08,90, 7) Heidi Pappila RaisKu 2.09,51. - B-erä: 1) Heidi Marttinen HeinolIs 2.11,41, 2) Katja Erävistö HKV 2.11,70, 3) Venla Paunonen TuUL 2.11,83, 4) Jemima Backman EsboIF 2.12,18, 5) Sallamari Koskinen IlmajKi 2.15,90, Jeanine Nygård JakobstDr keskeytti. - 400 m Nygård 62,75, Arzamasava 63,18.
3000 m: 1) Minna-Maria Kangas OP 9.38,57, 2) Elina Lindgren OP 9.39,97, 3) Eeva Sajanti SeinäjSU 9.45,69, 4) Mira Tuominen ValkeakHa 9.50,73, 5) Johanna Kykyri KälvTa 10.07,63, 6) Johanna Peiponen RovanLa 10.08,33, 7) Katarina Skräddar KristinestLä 10.10,06, 8) Mikaela Söderström PorvU 10.22,81, 9) Venla Majapuro IlmajKi 10.23,24. - 1000 m Lindgren 3.18,75. 2000 m Lindgren 6.33,54 (osuus 1000-3000 m 6.19,82).
100 m aj (+0,5): 1) Nooralotta Neziri PoYU 13,49 (19-v. EM-raja), 2) Viktoria Gappova Venäjä (RUS) 13,69, 3) Annimari Korte VU 13,77, 4) Rosina Amenebede Ghana (GHA) 13,78, 5) Laura Ahola TuUL 13,85 (22-v. EM-raja), 6) Elisa Leinonen KajKi 13,86, 7) Ida Aidanpää AavasU 13,97, 8) Matilda Bogdanoff HIFK 14,15.
1. alkuerä (-0,5): 1) Gappova 13,81, 2) Leinonen 13,92, 3) Korte 13,92, 4) Aidanpää 14,01, 5) Amenebede 14,26, 6) Marika Partinen SimpU 14,64. - 2. alkuerä (+0,2): 1) Neziri 13,68, 2) Ahola 13,99, 3) Bogdanoff 14,19, 4) Niina Kelo KUYU 14,46, 5) Viivi Avikainen MiKV 14,47.
400 m aj: 1) Stine Stomb Norja (NOR) 57,41, 2) Jenniina Halkoaho SuodennU 60,60, 3) Emilia Grangvist Ruotsi (SWE) 60,68, 4) Fjola Signy Hannesdóttir Islanti (ISL) 60,78, 5) Jennie Hurkmans Ruotsi (SWE) 63,15.
Korkeus: 1) Maiju Mattila LiePa 182 (kkk & 22-v. EM-raja), 2) Tiina Hakanen TP 178, 3) Elina Smolander LapuanVi 178, 4) Mari Sepänmaa AlavudenU 174, 5) Heidi Erkinheimo SeinäjSU 174, 6) Vilma Koskinen LempKi 170, 7) Linda Sandblom HangIK 166. - Mattilan sarja: (170-o, 174-o, 178-o, 182-o, 184-xxx).
Seiväs: 1) Aleksandra Kirjashova Venäjä (RUS) 438, 2) Minna Nikkanen SomEsa 430 (kkk & Helsingin B-raja), 3) Jatta Salmela KokkVei 370, 4) Tiina Taavitsainen HKV 370. - Nikkasen sarja: (420-o, 430-xo, 438-xxx).
Moukari: 1) Merja Korpela SoinSi 69,30 (kkk & Daegun B-raja & Helsingin A-raja), 2) Natalia Zolotuhina Ukraina (UKR) 68,36, 3) Lena Solvin IFNykarl 64,50, 4) Jenni Penttilä KaustPV 62,67 (22-v. EM-raja), 5) Johanna Salmela KokkVei 60,88 (22-v. EM-raja), 6) Hannele Kuutti SavRie 60,44, 7) Jonna Miettinen MaaningMa 58,43. - Korpelan sarja: (68,51, 67,40, 69,30, 68,06, x, 68,10). Solvinin sarja: (61,70, 63,69, x, 64,50, x, 60,83).

