Kaikkien aikojen keihäskamppailu - 2.9. iltakilpailut

Kaikkien aikojen keihäskamppailu - 2.9. iltakilpailut

Daegun MM-kilpailuiden naisten keihäänheitossa käytiin perjantaina kaikkien aikojen kaksintaistelu, Vivian Cheruiyot juoksi kaksoismestariksi, kuulantyönnön yllättäjä oli nuori David Storl ja Dwight Phillips voitti pituushypyn neljännen peräkkäisen kerran.



Venäjän Maria Abakumova hävisi kolme vuotta sitten Pekingissä naisten keihäänheiton olympiafinaalin tšekki Barbora Špotákoválle tuloksella 70,78. Tämä oli maailman paras tulos, millä naisten keihäänheittokilpailu on hävitty.

Daegussa tulostaso kohosi vieläkin korkeammaksi, kun sama kaksikko lähes ihanteelliseeen myötätuuleen heitti miltei maailmanennätyksen. Vielä pronssimitaliinkin vaadittiin maailman kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi paras tulos.

Jo edellisenä päivänä karsinnassa loistotuloksen 68,76 heittänyt Saksan Christina Obergföll avasi finaalin hieman väkinäisesti tuloksella 61,74, mutta tämän jälkeen maailmanennätyksen haltija Špotáková kiskaisi 68,80, mikä olisi oikeuttanut kultamitaliin kaksissa edellisissä MM-kilpailuissa.

Avauskierroksen toiseksi parhaan tuloksen 64,36 heitti aiemmin kolme vuotta Etelä-Afrikan krikettimaajoukkueessa pelannut 28-vuotias Sunette Viljoen uransa ensimmäisessä suurkilpailuiden finaalissa. Toisella kierroksella Obergföll kuitenkin ohitti Viljoenin kolmen sentin erolla.

Kaiken tunne-energiansa heittoihinsa lataava Maria Abakumova heitti ensimmäisellä kierroksella uuden naisten keihäänheiton korkeusennätyksen, mutta toisella kierroksella oli lähtökulmakin kohdallaan. Keihäs kaartoi maailman kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaseen tulokseen 71,25.

Abakumovan hirmuheiton jälkeen kilpailu kulta- ja hopeamitalista näytti jo ratkenneen. Pronssimitalista kamppailtiin sen sijaan tiukasti. Viljoen ohitti uudelleen Obergföllin toisella heitollaan 65,20, mutta neljännellä kierroksella Obergföll jälleen meni ohi neljän sentin erolla.

Špotákován kaikki kuusi heittoa kantoivat vähintään 66,80. Vihdoin viidennellä heitolla häneen keihäänsä kaartoi ohi Abakumovan tulokseen 71,58. Tätä pidemmälle ei Špotákován lisäksi ollut heittänyt kuin Osleidys Menéndez vuoden 2005 Helsingin MM-kilpailuissa.

Heikompitahtoinen ihminen olisi tässä tilanteessa jo heittänyt hanskat tiskiin ja lähtenyt syömään hyvin ansaittua illallista, mutta Abakumova päinvastoin sähköistyi niin, että välittömästi tämän jälkeen silmät salamoiden ja täynnä eläimellistä naisenergiaa paiskasi keihäänsä kaukaisuuteen.

Mittamiehet taapersivat tunnollisesti työhönsä ja ilmoittivat heiton pituuden. Se oli 71,99, maailman kaikkien aikojen toiseksi pisin heitto ja vain vaaksan päässä maailmanennätyksestä. Abakumovan nähtyä nämä numerot hän koki hetkellisen muodonmuutoksen. Kuva liitteenä:

Kollektiivinen viidakkonaisen energia tarttui kaikkiin muihinkin kilpailijoihin. Seuraavana heittänyt Viljoen paiskasi tulokseensa kolme metriä lisää ja heitti Afrikan ennätyksen 68,38 - ja heti seuraavina Slovenian Martina Ratej ja Australian Kimberley Mickle paransivat tuloksiaan roimasti.

Kuudennella kierroksella jo lepäiltiin suurimman tunnekuohun hälvettyä eikä tulosluetteloon tarvinnut tehdä enää yhtään uutta merkintää. Naiset olivat tyytyväisiä saaliiseensa, olivat palanneet aiempaan olomuotoonsa ja valmistautuivat jo palkintojenjakoa ja lehdistöhaastatteluita varten.

 

David Storl paransi kolmesti ennätystään

Miesten kuulantyöntöön osallistui suuri joukko toinen toistaan menestyneempiä 30-36-vuotiaita kuulakarjuja ja 21-vuotias lapsenkasvoinen saksalainen David Storl. Nuortensarjalainen paransi ennätystään ensin karsinnassa ja sitten kahdesti finaalissa ja voitti maailmanmestaruuden.

Finaalin aloitti vuoden 2007 maailmanmestari Yhdysvaltain Reese Hoffa kelpo tuloksella 20,90. Pekingin olympiavoittaja Puolan Tomasz Majewski työnsi lähes 21,50 metriä, mutta horjahti työntöreunuksen yli. Nuorukainen Storl työnsi myös yli 21 metriä - ja horjahti hänkin ulos ringistä.

Hoffan tulos 20,90 jäi näin avauskierroksen parhaaksi. Toiseksi parhaiten 20,79 pukkasi Kanadan Dylan Armstrong, joka juhannuksena Calgaryssa työnsi maailman tämän kesän parhaan tuloksen.

Toisen kierroksen avaukseksi Hoffa paransi johtotulostaan 20,99:ään. Tämän jälkeen rinkiin astui David Storl, jonka ennätys MM-kilpailuiden alkaessa oli 21,05. Nuori mies saattoi kuulan tulokseen 21,60 ja siirtyi ylivoimaiseen johtoon yli 60 sentin erolla muihin.

Kolmannella kierroksella puolustava mestari Yhdysvaltain Christian Cantwell nousi kolmanneksi, mutta hänen tuloksensa oli 77 senttiä Storlia heikompi. Hallitseva Euroopan mestari Valko-Venäjän Andrei Mihnevitsh sen sijaan pukkasi jo 21,40 nousten toiseksi vaaksan päähän Storlin tuloksesta.

Neljännellä kierroksella nuorukainen vihdoin laitettiin ruotuun, kun kauden kärkituloksen haltija Armstrong pyörähti huipputuloksen 21,64 ohittaen Storlin neljän sentin erolla. Viidennellä kierroksella myös Cantwell pääsi uhkaavan lähelle tuloksella 21,36.

Storl ei tyytynyt toiseen sijaan. Hänen viidennen kierroksen päättänyt työntönsä kantoi 21,78, mikä oli 73 senttiä enemmän kuin hänen ennätyksensä vielä kahta päivää aikaisemmin oli ollut. Isot miehet hiljenivät eikä viimeisellä kierroksella kukaan enää parantanut tuloksiaan.

Yhdysvaltain kaikki neljä pyörähdystekniikkaa käyttänyttä edustajaa selviytyivät kahdeksan parhaan joukkoon, mutta kukaan heistä ei yltänyt mitaliin. Olympiavoittaja Majewski epäonnistui pitkän yliastutun työntönsä jälkeen kahdesti ja karsiutui kokonaan kahdeksan parhaan joukosta.

Katso myös:

 

1111

Yhdysvaltain Dwight Phillips riisui miesten pituushypyn finaalin jälkeen numerolapun rinnastaan ja esitteli sen yleisölle kädet kohotettuina. Kilpailunumerossa oli neljä ykköstä peräkkäin. Phillips oli Daegussa ykkönen jo neljänsissä peräkkäisissä MM-kilpailuissa.

Kamppailua mitaleista kävi useita hyppääjiä, mutta Phillips johti kilpailua ensimmäisestä viimeiseen hyppyynsä asti. Avauskierroksella hän hyppäsi 831 ja toisella kierroksella voittohypyn 845. Tässä hypyssä hänen piikkarinpiikkinsä osui sentin päähän ponnistuslankun reunasta.

Tämän vuoden parhaan tuloksen heinäkuun lopulla Tukholmassa hypännyt Australian Mitchell Watt ponnisti avauskierroksella silmämääräisesti arvioiden noin 860-870 sentin päähän, mutta hyppy oli optisen mittauksen mukaan 11 senttiä yliastuttu.

Saksan Sebastian Bayer ja Etelä-Afrikan Luvo Manyonga avasivat kelpo tuloksin 817 ja 821 ja Zimbabwen Ngonidzashe Makusha ylsi vain kahden sentin päähän Phillipsin johtotuloksesta 831. Optinen mittaus kertoi Makushan ponnistaneen 14 sentin päästä lankun etureunasta.

Toisella kierroksella Phillipsin johtotulos joutui pommitukseen. Ensin Marokon Yahya Berrabah nousi kolmanneksi tuloksella 823 ja sen jälkeen Mitchell Watt toiseksi tuloksella 833. Lisäksi Venäjän Aleksandr Menkov ja Euroopan mestari Saksan Christian Reif molemmat hyppäsivät 819.

100 metriä tänä vuonna alle 10 sekuntiin juossut Ngonidzashe Makusha hyppäsi toisen kierroksen viimeisenä hyppääjänä jälleen pitkälle 815, vaikka hänen askelmerkkinsä oli niin pahoin hukassa, että hän ponnisti 25 senttiä lankun etureunasta.

Liekö usko kuitenkin loppunut tai tuuliolot ratkaisevasti muuttuneet, mutta kahden hurjan kierroksen jälkeen kukaan kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuneista ei enää parantanut tulostaan. Ilotulituksena alkanut MM-finaali vain hiljaa hiipui, niin kuin nuotio iltapimeällä.

Watt kirkasti Berliinin MM-kilpailuiden pronssimitalinsa hopeiseksi ja Pekingin olympiakisoissa neljänneksi sijoittunut Makusha kohensi sijoitustaan kolmanneksi. Yhdeksänneksi tuloksella 810 sijoittui Yhdysvaltain 20-vuotias Will Claye, joka sunnuntaina hyppää myös kolmiloikan finaalissa.

 

Campbell-Brown kesti Yhdysvaltain hyökkäyksen

Naisten 200 metrille Yhdysvallat oli keskittänyt kaikki parhaat voimansa, jotta Jamaikan linnake murtuisi. Lähtötelineisiin kyyristyivät kolminkertainen tämän matkan maailmanmestari Allyson Felix, kauden parhaan ajan juossut Shalonda Solomon ja tuore 100 metrin mestari Carmelita Jeter.

Finaaliin selviytyi sijoitusten perusteella kolme Yhdysvaltain ja kolme Jamaikan juoksijaa. Kaksi muun maailman edustajaa pääsivät mukaan vasta aikavertailusta. Finaali päättyi toistakymmentä vuotta maailman huipulla kilpailleen Jamaikan Veronica Campbell-Brownin onnenkyyneliin.

Jamaikalaisista Kerron Stewart ja Sherone Simpson eivät olleet aiemmassa kunnossaan, mutta Campbell-Brown saapui kaarteesta ensimmäisenä maalisuoralle Jeterin ja Felixin ollessa hänen tuntumassaan. Jeter hyökkäsi 100-150 metrin välisellä osuudella ja miltei tavoitti jamaikalaisen.

Viimeisten kymmenien metrien vastatuulessa Campbell-Brownin nopeuskestävyys kuitenkin osoittautui kaikkein vahvimmaksi ja hän voitti tämän lajin ensimmäisen maailmanmestaruutensa ajalla 22,22. Aiemmin hän on kuitenkin voittanut 200 metriä jo kahdesti olympiakisoissa.

Jeter hävisi Campbell-Brownille 0,15 sekuntia, Felix 0,20 sekuntia ja Solomon 0,39 sekuntia. Kuudentena maaliin saapui Bahaman 35-vuotias Debbie Ferguson-McKenzie, joka takautuvasti on julistettu vuoden 2001 maailmanmestariksi Yhdysvaltain Marion Jonesin hylkäämisen vuoksi.

 

Vivian Cheruiyot juoksi kaksoismestariksi

Gasellimaisen siro kenialainen Vivian Cheruiyot juoksi kauniilla askelellaan Daegun MM-kilpailuiden ensimmäiseksi kaksoismestariksi. Ensimmäisenä kilpailupäivänä hän voitti 10000 metriä ja kuusi päivää myöhemmin myös 5000 metriä.

Neljä ensimmäistä kilometriä juostiin 27 asteen helteessä tasaista vauhtia kilometriaikojen ollessa 3.02 - 3.05 minuutin välillä. Viimeinen kilometri vei aikaa vain 2.42,64 ja viimeisen 800 metrin osuuden 38-kiloinen Cheruiyot liiteli kepeästi 2.06,2.

Toisinaan historia toistaa itseään ja joskus numerot kertovat enemmän kuin sanat. Vuoden 2009 Berliinin MM-kilpailuiden naisten 5000 metrin juoksut tulokset olivat seuraavat:

1) Vivian Cheruiyot Kenia 14.57,97, 2) Sylvia Kibet Kenia 14.58,33, 3) Meseret Defar Etiopia 14.58,41, 4) Sentayehu Ejigu Etiopia 15.03,38 ... 8) Genzebe Dibaba Etiopia 15.11,12. (Viimeinen kierros 58,62.)

Vuoden 2011 Daegun MM-kilpailuiden naisten 5000 metrin juoksun tulokset olivat seuraavat:

1) Vivian Cheruiyot Kenia 14.55,36, 2) Sylvia Kibet Kenia 14.56,21, 3) Meseret Defar Etiopia 14.56,94, 4) Sentayehu Ejigu Etiopia 14.59,99 ... 8) Genzebe Dibaba Etiopia 15.09,35. (Viimeinen kierros 58,68.)

 

Yhdysvaltain konkarijoukkue voitti pitkän viestin

Yhdysvallat voitti miesten 4x400 metrin viestinjuoksussa neljännen peräkkäisen maailmanmestaruutensa, vaikka nousi johtoon vasta 20 metriä ennen maalia. Voittoaika oli 2.59,31. Etelä-Afrikka juoksi myös alle kolmen minuutin 2.59,87. Jamaika viipyi hieman sen yli 3.00,10.

Neljänneksi ja viidenneksi juosseet Venäjä ja Belgia olivat ainoat, jotka paransivat alkuerien tuloksiaan ajoin 3.00,22 ja 3.00,41. Borléen kaksoset juoksivat erinomaisesti, mutta Belgian joukkue oli liian epätasainen yltääkseen mitaliin. Kenia ehti kuudenneksi ennen Britanniaa ja Saksaa.

Yhdysvaltain 29-vuotias Greg Nixon saapui ensimmäiseen vaihtoon toisena. 28-vuotias Bershawn Jackson ja 32-vuotias Angelo Taylor vaihtoivat kumpikin kolmansina. Ankkuriosuudella LaShawn Merritt onnistui ohittamaan Etelä-Afrikan ja suurimman osan kilpailusta johtaneen Jamaikan.

Alkuerissä Etelä-Afrikan joukkueessa juosseen vammaisurheilija Oscar Pistoriusin korvasi finaalissa aitajuoksija Louis Jacobus van Zyl, joka loppusuoralla ohitti Jamaikan Leford Greenen. Venäjän Denis Aleksejev oli ankkuriosuuden nopein.

Belgian aloittajalle Jonathan Borléelle on IAAF:n tulosluettelossa osuusajaksi ilmoitettu telinelähdöllä 43,87, mikä alittaisi Euroopan ennätyksenkin lähes puolella sekunnilla. Tätä kirjoitettaessa ei tuloksen oikellisuutta ole varmistettu, mutta kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.

 

Jonathan Åstrand oli välieränsä seitsemäs

Miesten 200 metrin juoksussa MM-kilpailuiden paras suomalaissijoitus on Tommi Hartosen seitsemäs sija vuoden 2001 Edmontonin MM-kilpailuiden välierissä. Jonathan Åstrand ylsi Daegussa myös välieränsä seitsemänneksi. Aikavertailussa Hartonen oli 15:s ja Åstrand nyt 17:s.

Åstrand joutui juoksemaan jyrkkäkaarteista sisintä rataa ja tuloksia heikensi myös vastatuuli. Aika painui hankalissa olosuhteissa 21,03:een. Eurooppalaisista juoksijoista Åstrand oli viidenneksi nopein.

Nopeimman ajan 20,17 juoksi hallitseva Euroopan mestari Ranskan Christophe Lemaître. Kaksi muuta erävoittajaa olivat maailmanennätyksen haltija Jamaikan Usain Bolt ja Pekingin olympiakisoissa pronssimitalilla palkittu Yhdysvaltain Walter Dix.

Katso myös

 

Caster Semenya puolustaa mestaruuttan

Naisten 800 metrin välierien nopeimman ajan 1.58,07 juoksi puolustava mestari Etelä-Afrikan Caster Semenya. Finaaliin selviytyivät lisäksi kaikki kolme venäläistä, kaksi Yhdysvaltain juoksijaa, vuoden 2007 mestari Kenian Janeth Jepkosgei ja Jamaikan Kenia Sinclair.

Varsin hyvävauhtisten välierien parhailla vertailuajoilla karsiutuivat edellisissä MM-kilpailuissa pronssimitalilla palkittu Britannian Jennifer Meadows ja 19-vuotias Fantu Magiso, joka juoksi uuden Etiopian ennätyksen ja junioreiden tämän kauden kärkiajan 1.59,17.

MM-kilpailut jatkuvat lauantaina, jolloin Daegussa kilpaillaan Suomen aikaa aamukahdelta miesten 50 kilometrin kävely ja iltapäivällä kello 13 miesten keihäänheiton finaali.

(Mikko Nieminen.)