LAPPEENRANTA VALMIINA VATTENFALL ELIITTIKISOIHIN
Kilpailun promoottorin ja seuran puheenjohtajan Jarmo Viskarin mukaan tarkoitus on tarjota seuran omille urheilijolle (Ilona Ranta 400m aj., Elina Torro Kolmiloikka, Juho-Matti Pimiä Pituus ja Matti Mononen Seiväs) hyvät kirittäjät EM-tulosrajojen rikkomiseen.
– Myös Suomen parhaille EM-mitalitoivoille on tarkoitus järjestää kovat viimeistelykisat, joten huippu yleisurheiluilta on tulossa, Viskari hehkuttaa.<br>
Keskisalo ja Evilä vahvistaneet tulonsa Lappeenrantaan
Puolustava Euroopan Mestari Jukka Keskisalo saapuu Lappeenrantaan suoraan St.Moritzin korkeanpaikan viimeistelyleiriltä. Jukan toiveesta Kimpisen tullaan juoksemaan kutsukilpailuna M 3000m, johon on tarkoitus hommata kovia kirittäjiä, jotta kahdeksan minuuttia alittuisi reilusti.
Myös Tommi Evilä nauttii erityisesti hyvistä olosuhteista ja Mondo-pinnoitteesta hyppäämisellä. Tänä vuonna jo Suomen ennätystä sivunnut EM-mitalikanditaatti viihdyttää varmasti takasuoran yleisöä niin hypyillä kuin puheillakin. Tommi saa vastaansa muun muassa timanttiliigassa tänä vuonna 812 leiskauttaneen Oleksander Soldatkinin Valko-Venäjältä.
Riittääkö asenne maailmanennätykseen?
Lisälajeina Lappeenranta Gamesien yhteydessä tullaan näkemään myös pyörätuolikelauksen 100m sekä 200m. Viime vuotinen sadasosan jääminen maailmanennätyksestä on tarkoitus kuitata tänä vuonna. Leo-Pekka Tähti tähtää uusiin ME-lukemiin ja kirittämään on hankittu Hollannin Kenny Van Wegel.
Ilona Rannalle kovat kirittäjät
N 400m aidoista muodostuu varmaan yksi kovatasoisimmista lajeista. Berliinin MM-pronssimitalisti ja Pekingin Olympiakisojen kuudes Josanne Lucas (Trinidad&Tobago) on tämän vuoden maailmantilaston 8:s ajalla 54.84. Arvokisamitalijuoksussa tehty ennätys on niinkin hurja kuin 53.20. Lisäksi USA:n Latosha Wallace omaa ennätyksen 55,85, joten Ilona saa kovaa kiriseuraa ratamatkalle.
– Lähtölistat varmistuvat parin viikon kuluessa, mutta kotimaisista kisoihin jo lupautuneille etsitään hyviä kirittäjiä ulkomailta. Mukaan tulonsa varmistaneita ovat muun muassa M1500m EM-kisarajan jo alittaneet Niclas Sandells (3.41,01) ja Mikael Bergdahl (3.41,30), jotka leireilevät Jukan kanssa St. Moritzissa, Viskari kertoo.
800m:llä Tommi Granlundille ja Robert Rotkirchille kisaraja alitusta kirittämään on hankittu Kenian mestaruuskisojen kolmonen Jackson Kivuva, jonka ennätys on 1.44,86 ja Naisten 3000m esteissä Sandra Eriksonille on tarjolla jopa Suomen Ennätysvauhtia japanilaisen ja ukrainalaisen kirittäjän avulla.
– EM-kisakoneisiin on tunkua, paljon paikallista väriä, kotimaisia ja kansainvälisiä huippuja, joten loistava yleisurheiluilta luvassa, Viskari myhäilee.

