Tero Järvenpää voitti Lapinlahden jännittävän keihäskisan
Hämäläinen juoksi 10,41 ja Åstrand 20,69
Närpiön Kraftin Jonathan Åstrand juoksi toiseksi miesten 200 metrillä loistoajalla 20,69. Jamaikalaisen viime kesän MM-viitosen Steve Mullingsin voittoaika oli 20,21. Myötätuulta mitattiin 2,8 metriä sekunnissa.
Åstrandin tulos on Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi paras Tommi Hartosen ja Visa Hongiston jälkeen, kaikki aiemmat myötätuulituloksetkin mukaan lukien. Hollolan Urheilijoiden Joni Rautanen juoksi myös mainiosti 21,04.
Viipurin Urheilijoiden Hannu Hämäläinen oli toinen miesten 100 metrillä uudella ennätyksellään 10,41. Tulos sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa kahdeksanneksi. Steve Mullingsin voittoaika tällä matkalla oli 10,14.
Miesten 4x100 metrin viestijoukkue Hannu Ali-Huokuna, Joni Rautanen, Jonathan Åstrand ja Hannu Hämäläinen juoksivat kelpo tuloksen 39,72 ja kukistivat sekunnin erolla Tanskan joukkueen.
Suomen joukkueen aika sijoittuu Euroopan tilastossa 13:nneksi. Suomen ennätys on 39,30, mikä aika on juostu jo kolmeen kertaan - ensi kerran Münchenin olympiakisoissa vuonna 1972 ja kahdesti vuonna 2005.
Naisten 100 metriä voitti Yhdysvaltain Joanne Atkins ajalla 11,32. Noora Hämäläinen Joensuun Katajasta juoksi kolmanneksi uudella ennätyksellään ja Suomen tämän kesän toiseksi parhaalla ajalla 11,89.
Pika-aiturit kelpo vauhdissa
110 metrin aitajuoksussa Turun Urheiluliiton Juha Sonck ja Seinäjoen seudun Urheilijoiden Antti Korkealaakso kukistivat ennätysvertailussa heitä selvästi nopeammat japanilaisen Tasuku Tananokan ja ruotsalaisen Robert Kronbergin.
Sonck alitti kauden kotimaisen kärkituloksen ajalla 13,74 ja Korkealaakso alitti ensi kerran EM-rajan ajalla 13,80. Myötätuulen voimakkuus oli kuitenkin 3,1 metriä sekunnissa, mistä syystä tulokset eivät olleet ennätyskelpoisia.
Lappeenrannan Urheilu-Miehien Ilona Ranta rikkoi toisen kerran tänä kesänä 400 metrin aitajuoksun EM-rajan. Voittaja oli Trinidad & Tobagon MM-kolmonen Josanne Lucas ajalla 56,36. Rannan aika oli 57,79 ja Toijalan Vauhdin Emma Millard juoksi 58,85.
Tero Järvenpää kiskaisi 83,81
Miesten keihäänheiton voitti Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpää erinomaisella tuloksella 83,81. Hän paransi kauden parasta tulostaan lähes viisi metriä.
Järvenpää on heittänyt tätä paremmin viimeksi vuonna 2008, jolloin hän voitti sekä Suomen mestaruuden että Suomi–Ruotsi-maaottelun ja sijoittui Pekingin olympiakisoissa neljänneksi.
Barcelonan EM-kilpailuihin jo valittu Lapuan Virkiän Harri Haatainen johti kilpailua toisen kierroksen heitollaan 81,26, kunnes Järvenpää neljännellä kierroksella meni ohi. Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen jäi alle 80 metrin.
Kajaanin Kipinän Seppo Kujala työnsi kuulaa kauden toiseksi parhaan suomalaistuloksen 18,51. Kauden kärkituloksen haltija Vasa Idrottssällskapin Robert Häggblom hävisi Kujalalle neljä senttiä.
Naisten kiekonheitossa EM-rajan ylittäneet Pälkäneen Luja-Lukon Tanja Komulainen ja Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen kävivät tasaisen kaksinkamppailun, joka päättyi rouva Komulaisen voittoon neiti Kämäräisestä tuloksin 54,27 ja 53,23.
Sandells ja Bergdahl parhaat suomalaiset 1500 metrillä
Miesten 1500 metrin juoksun kolme ensimmäistä kierrosta eivät olleet erityisen kovavauhtisia, mutta viimeiset sadat metrit lennettiin pikajuoksuvauhtia. Kiriherkin oli Yhdysvaltain Will Leer ajalla 3.42,42.
Jukka Keskisalo jäi kirikierroksella 12:nneksi ajalla 3.45,92. Turun Urheiluliiton kenialainen Willy Rotich oli kuudes ajalla 3.43,45. Keskisalon kukistivat myös IK Falkenin Niclas Sandells ja Gamlakarleby IF:n Mikael Bergdahl.
Seinäjoen seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki paransi ennätystään lähes kaksi sekuntia tulokseen 3.46,76. Turun Urheiluliiton 21-vuotias Joonas Lehtinen voitti B-erän niin ikään uudella ennätyksellään 3.50,26.
Naisten 1500 metrillä estejuoksun Suomen ennätyksen haltija Johanna Lehtinen toimi jäniksenä. 800 metrin väliaika oli juoksijoiden kykyihin nähden liiankin kova 2.12,31. Lopussa useimpien juoksijoiden vauhti tippui selvästi.
Loppukirin voitti Yhdysvaltain Maggie Infield ajalla 4.10,57. Kokkolan Veikkojen Mari Järvenpää oli parhaana suomalaisena seitsemäs ajalla 4.16,76. Estejuoksija Sandra Eriksson paransi ennätystään kaksi sekuntia aikaan 4.19,08.
Semenya paransi tulostaan kaksi sekuntia
Pitkän kilpailukiellon jälkeen uudelleen kuntoutuva eteläafrikkalainen maailmanmestari Caster Semenya voitti naisten 800 metriä ajalla 2.02,41. Tulos oli 1,81 sekuntia parempi kuin kolme päivää aiemmin Lappeenrannassa.
Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selvenius juoksi neljänneksi kelpo ajalla 2.04,80. Hallitseva Suomen mestari IK Falkenin Karin Storbacka sen sijaan viipyi 2.10,64.
Miesten 800 metrillä Gamlakarleby IF:n Tommy Granlund juoksi kesän toiseksi parhaan suomalaistuloksen 1.48,96 ja sijoittui kolmanneksi. Voittaja oli sambialainen Prince Mumba ajalla 1.48,20.
Kenialainen Josephat Kiprono Menjo karkasi miesten 5000 metrillä hurjaan vauhtiin ja voitti yli 200 metrin erolla. Ensimmäinen kilometri sujui maailmanennätysvauhtia 2.32,88 ja voittoaikakin oli loistava 13.06,28.
Toiseksi tuli Turun Urheiluliiton vasta 17-vuotias kenialainen Geoffrey Kipsang. Joensuun Katajan Matti Räsänen oli neljäs EM-rajan alittavalla tuloksella 13.48,38 ja Turun Weikkojen Tuomas Jokinen juoksi ennätyksensä 14.15,99.
Michel Tornéus hyppäsi pituutta 821
Ruotsalainen Michel Tornéus hyppäsi pituutta myötätuuleen mainiosti 821 ja tanskalainen Morten Jensen 807. Paras suomalainen oli neljänneksi sijoittunut Lauttakylän Lujan Petteri Lax tuloksella 775.
Lax on tänä kesänä kahdesti ylittänyt EM-rajan 790, mutta kummallakin kerralla myötätuuleen. Hän on kuitenkin tämän lisäksi ylittänyt EM-rajan jo viime vuonna. Tänä kesänä EM-rajan ovat ylittaneet Tommi Evilä ja Otto Kilpi.
Naisten pituushypyn hallitseva Suomen mestari Lahden Ahkeran Noora Pesola ponnisti avauskierroksella myötätuuleen kauden pisimmän suomalaishypyn 634. Kanadalainen Tabia Charles nousi voittajaksi viimeisellä hypyllään 649.
Pesolan kaikki kuusi hyppyä kantoivat vähintään 611. Muuramen Yrityksen Reeta Parkkonen ja Joensuun Katajan Jaana Sieviläinen hyppäsivät hekin myötätuuleen yli kuusi metriä.
Virtain Urheilijoiden ikämies Vesa Rantanen voitti miesten seiväshypyn tuloksella 545. Seuraaviksi sijoittuneet Someron Esan Eemeli Salomäki ja Helsingin Kisa-Veikkojen Jarno Kivioja hyppäsivät kymmenen senttiä vähemmän.
Saint Lucian saarivaltion Lavern Spencer voitti jälleen naisten korkeushypyn ja kamppailee myös Eliittikisojen kokonaiskilpailun voitosta. Voittotulos oli nyt 193. Paras suomalainen oli Ruoveden Pirkkojen Hanna Grobler tuloksella 181.
(Teksti: Mikko Nieminen. Kuvat: Paula Noronen.)

