Tommi Evilä hyppäsi huippusarjan Lappeenrannassa

Tommi Evilä hyppäsi huippusarjan Lappeenrannassa

Vattenfall Eliittikisojen kolmas osakilpailu Lappeenrannassa tarjosi maailmanmestari Caster Semenyan paluun, neljä uutta suomalaista EM-rajan rikkojaa ja huippukuntoisen Tommi Evilän.



Tampereen Pyrinnön pituushyppääjä ponnisti loistavan sarjan. Avaushyppy kantoi 812, kaksi seuraavaa molemmat 819 ja neljäs 816. Viidennen yrityksensä Evilä jätti käyttämättä ja lyhyin kuudes hyppykin oli erinomainen 803.

Kaksi pisintä hyppyä Evilä ponnisti myötätuuleen, mutta 816 ilman tuuliapua. Evilän tekninen varmuus oli niin ihailtavaa ja vauhdinotto räjähtävää, että mieleen hiipii pystyykö kukaan muu Barcelonan EM-finaalissa parempaan.

Tanskalainen Pohjolan ennätyksen haltija Morten Jensen on myös huippukunnossa eikä hävinnyt Evilälle kuin kolme senttiä. Nokian Urheilijoiden Otto Kilpi ylitti jo toisen kerran tänä kesänä EM-rajan hypättyään 791.

Tänä kesänä EM-rajan kahdesti myötätuuleen ylittänyt Lauttakylän Lujan Petteri Lax karsiutui korkeatasoisessa kilpailussa kolmelta viimeiseltä kierrokselta.

Caster Semenyan 11 kuukauden odotus päättyi

Viimevuotisten Berliinin MM-kilpailuiden ylivoimaisin mestari eteläafrikkalainen Caster Semenya palasi Lappeenrannassa kilparadalle 11 kuukautta kestäneiden lääketieteellisten tutkimusten jälkeen.

Semenyan väitetystä intersukupuolisuudesta johtuneet tutkimukset ovat olleet vielä teini-ikäiselle urheilijalle sekä henkisesti raskaita että heikentäneet hänen fyysistä kuntoaan. Semenya kuitenkin onnistui voittamaan ajalla 2.04,22.

Kokkolan Veikkojen Mari Järvenpää nousi loppusuoralla haastamaan maailmanmestarin ja oli vähällä aiheuttaa Semenyalle sensaatiomaisen tappion. Järvenpää kiri juoksussa toiseksi kauden kotimaisella kärkiajalla 2.04,71.

Miesten 800 metrillä Helsingin Kisa-Veikkojen Mikko Lahtio juoksi kolmanneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 1.48,10. Samalla pohjerevähdyksestä alkukesästä kärsinyt Lahtio ensi kerran tänä kesänä rikkoi Barcelonan EM-rajan.

Aikaisempi kauden kärkiajan haltija Gamlakarleby IF:n Tommy Granlund oli kuudes ajalla 1.49,24 ja nuortensarjalainen Tuomo Salonen Espoon Tapioista juoksi hänkin ensi kerran urallaan alle 1.50:n ajalla 1.49,94.

Kolme suomalaista rikkoi satasen MM-rajan!

Miesten 100 metrin alkuerät olivat suomalaisittain erinomaiset, sillä kolme suomalaista rikkoi Barcelonan EM-kilpailuiden tulosrajan 10,45.

Hollolan Urheilijoiden Joni Rautanen voitti ensimmäisen alkuerän ja Närpiön Kraftin Jonathan Åstrand toisen alkuerän. Molempien aika oli 10,45. Åstrand paransi ennätystään sekunnin kymmenyksen.

Kolmannessa erässä jamaikalainen pikaviestin hallitseva maailmanmestari Steve Mullings kiisi loistavasti 10,03 ja Viipurin Urheilijoiden Hannu Hämäläinen uuden upean ennätyksensä 10,42. Tulos on Suomen kaikkien aikojen kahdeksas.

Kilpailut saatiin suorittaa jopa 30 asteen lämpötilassa. Tuulen voimakkuus alkuerissä vaihteli metristä puoleentoista sekunnissa. Finaali juostiin kuitenkin vastatuuleen, jonka voimakkuus oli 1,3 metriä sekunnissa.

Mullings juoksi finaalissakin huippuajan 10,16. Rautanen oli finaalin paras suomalainen niukasti ennen Åstrandia. Molempien ajat 10,56 ja 10,59 olivat vastatuuleen juostuiksi erittäin hyviä. Hämäläinen ei osallistunut finaaliin.

Matti Räsänen yllätti Jukka Keskisalon

Joensuun Katajan kestävyysjuoksukuninkuus siirtyi ainakin hetkeksi Euroopan mestari Jukka Keskisalolta Matti Räsäselle, joka juoksi ennätyksensä ja yllätti Keskisalon 3000 metrin loppukirissä rinnanmitalla tuloksin 8.02,18 ja 8.02,23.

Juoksun voitti Turun Urheiluliittoa edustava 17-vuotias kenialainen Geoffrey Kipsang ajalla 7.59,57. Seinäjoen seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki ja Turun Weikkojen Tuomas Jokinen paransivat ennätyksiään roimasti tuloksiin 8.07,87 ja 8.09,76.

Kipsang veti ensimmäisen kilometrin uhkarohkeaa vauhtia 2.34,18. Keskisalo ja Räsänen juoksivat lähes koko matkan muutamia kymmeniä metrejä hänen jäljessään. Loppusuoralla Katajan kaksikko kiri rinta rinnan ja nuorempi oli parempi.

IK Falkenin Niclas Sandells oli miesten 1500 metrillä toinen kenialaisen Josephat Kiprono Menjon jälkeen EM-rajan alittavalla tuloksella 3.41,62. Gamlakarleby IF:n Mikael Bergdahl kiri kolmanneksi hänkin kelpo ajalla 3.42,53.

Naisten estejuoksussakin pystyttiin hyviin tuloksiin, vaikka keli olikin kestävyyslajeihin aivan liian kuuma. Japanilainen Minori Hayakari voitti ajalla 9.52,10. IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson tuli neljänneksi ajalla 10.05,59.

Leo-Pekka Tähti kelasi kaksoisvoiton

Joensuun Katajan 180-senttinen Noora Hämäläinen oli naisten satasen paras suomalainen ajalla 11,93. Juoksun voitti Yhdysvaltain Joanna Atkins 0,60 sekuntia paremmalla tuloksella.

Pellon Ponnen Sari Keskitalo oli paras suomalainen naisten 200 metrillä, mutta hävisi 1,64 sekuntia bahamalaiselle junioreiden maailmanmestarille Sheniqua Fergusonille. Voittoaika voimakkaaseen vastatuuleen oli 23,28.

Kolminkertainen paralympiavoittaja Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti kelasi 100 metriä 14,18. Tähden kanssa samassa luokassa 54 kilpaileva Esa-Pekka Mattila Espoon Tapioista oli toinen ajalla 14,85. Molemmat ovat jo alittaneet MM-rajan.

200 metriä kelattiin vastatuuleen ja tulokset jäivät selvästi pikamatkaa heikommiksi. Tähden lähtökiihdytyskin epäonnistui ja niinpä tämän matkan voittoaika 26,84 oli lähes kaksi sekuntia heikompi kuin Suomen ennätys.

Pika-aiturit paransivat ennätyksiään

Miesten 110 metrin aitajuoksu oli kotimaisittain erinomainen kilpailu. Sen voitti Turun Urheiluliiton Juha Sonck, jonka aika 13,77 jää vain yhden sekunnin sadasosan kauden kotimaisesta kärkiajasta. Kolme seuraavaa juoksi ennätyksensä.

Kauhavan Wisan Antti Korkealaakso sivusi kolme vuotta vanhaa ennätystään 13,89, Viipurin Urheilijoiden Markus Vilén paransi ennätystään 0,14 sekuntia 13,91:een ja Helsingin IFK:n Joona-Ville Heinä 0,17 sekuntia 14,29:ään.

Miesten 400 metrin aitajuoksun voitti eteläafrikkalainen Cornel Fredericks ennätyksellään 48,99. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petteri Monni paransi ennätystään yli sekunnin ja Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden 17-vuotias Oskari Mörö lähes sekunnin. Monnin aika 52,68 on kauden toiseksi paras suomalaistulos.

Naisten saman matkan voitti viime kesän MM-kolmonen Trinidad & Tobagon Josanne Lucas ajalla 56,42. Järjestävän seuran Lappeenrannan Urheilu-Miehien Ilona Ranta aitoi 58,22 ja Toijalan Vauhdin Emma Millard 58,66.

Mikko Kyyrö ja Frantz Kruger ylittivät EM-rajan

Keravan Urheilijoiden Mikko Kyyrö on ollut kauden paras paras kiekonheittäjä ja voitti myös Lappeenrannassa. Suomen ennätyksen haltija Frantz Kruger Vasa Idrottssällskapista onnistui hänkin ensi kerran tänä kesänä ylittämään EM-rajan.

Kyyrö paransi kauden kotimaista kärkitulosta heti avauskierroksella 62,43:een. Kruger sinkautti viidennellä kierroksella 62,02. Kaksikko heitti kilpailun kuluessa yhteensä yhdeksän kertaa yli 60 metrin.

EM-kilpailuihin jo valittu Lapuan Virkiän Harri Haatainen hävisi Pielaveden Sammon Antti Ruuskaselle keihäänheitossa tuloksin 81,08 ja 77,34. Ruuskasen kaikki kolme mitattua heittoa olivat Haataisen parasta heittoa pidempiä.

Haatainen heitti Lappeenrannassa vain neljä yritystä, jotka toinen toisensa jälkeen kaartoivat jyrkästi oikealle. Seuraavaksi Ruuskanen ja Haatainen kilpailevat Lapinlahden Eliittikisoissa sunnuntaina 18.7.

Eemeli Salomäki keskeytti olkapääkivun vuoksi

Miesten seiväshypyn voitti Yhdysvaltain Darren Niedermayer tuloksella 555. Someron Esan Eemeli Salomäki ylitti pudotuksitta 545, mutta jätti viimeisen yrityksensä korkeudesta 555 käyttämättä kipeytyneen olkapään vuoksi.

EM-rajan viime vuonna ylittänyt Helsingin Kisa-Veikkojen Jarno Kivioja ja EM-rajan tänä vuonna ylittänyt Virtain Urheilijoiden Vesa Rantanen olivat kolmas ja neljäs. Kumpikin hyppäsi 535.

Naisten korkeushypyn voitti Saint Lucian Lavern Spencer ylivoimaisesti tuloksella 193. Alavuden Urheilijoiden Mari Sepänmaa oli kolmas ja Suomen ennätyksen haltija Ruoveden Pirkkojen Hanna Grobler neljäs kummankin ylittäessä 181.

Naisten kolmealoikkaa hyppäsi kanadalainen Tabia Charles 13,74. Järjestävän seuran Lappeenrannan Urheilu-Miehien Elina Torro oli kolmas tuloksella 13,03 ja Karhulan Urheilijoiden Sohvi Seppälä neljäs tuloksella 12,86.

Evilä johtaa kokonaiskilpailua

Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä johtaa Vattenfall Eliittikisojen kokonaiskilpailua kolmen osakilpailun jälkeen pistein 29. Someron Esan Eemeli Salomäki on yhden pisteen jäljessä ja Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen kaksi pistettä jäljessä.

(Teksti: Mikko Nieminen. Kuvat: Paula Noronen.)